Jokaisen ihmisen perustarve on tulla nähdyksi ja kuulluksi, johon työskentely hevosen kanssa vastaa aina. Pitkä työkokemus erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden, sekä mielenterveys -ja päihdekuntoutujien parissa painottavat erityisosaamiseni neuropsykiatrisen kuntoutuksen toteuttamiseen, riippuvuuksien, pelko-ahdistus -ja masennustilojen tutkimiseen ja työstämiseen.
Palvelutarjontaan kuuluu ratsastusterapian lisäksi TunneTaito- valmennus. Tarpeeseesi sopivan palvelun löydät sivulta Palvelut.
Sinulla ei tarvitse olla aikaisempaa kokemusta hevosista. Ratsastusterapia ja TunneTaito -työskentely eivät ole ratsastuksen opettelua vaan ytimessä on hevosen, ihmisen ja ympäristön välinen aito kohtaaminen. Hevosen kanssa tallissa työskentely, hevosen käsittely ja ratsastus toimivat työmenetelminä.
Ainoat vaatimukset ovat, että kykenet toimimaan tallilla rauhallisesti sekä ottamaan vastaan annettuja ohjeita ja toimimaan niiden mukaisesti. Työskentelen ilman avustajaa, joten pystyt liikkumaan itsenäisesti myös, mikäli sinulla on liikkumiseen apuvälineitä.
Tapaamisten sisältö suunnitellaan yksilöllisesti asiakkaan toiveiden, tarpeiden, toimintakyvyn ja tavoitteiden pohjalta. Voit varata ajan maksuttomalle vierailulle, jossa voimme keskustella tarkemmin sinulle sopivasta palvelusta tai kuntoutustarpeesta.